keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Talvi tulee:))



Viime yön aikana oli meillä satanut lunta ainakin 20 senttiä! Ihana valkoinen yllätys aamulla, kun läksin koirien kanssa ulos:) Juuso etenkin tykkää lumesta ja loikki kuin pieni pupu pitkin hankia:) Milo on "hieman" hienohelma ja jätti nuo hangessa loikkimiset Juusolle...;))

Päivällä ajattelin tehdä pitemmänkin lenkin koirien kanssa, kamera mukana. Muutaman kuvan ehdin pihlajista napata, ihanan talvisia ja punaiset marjat vielä oksissa:)



Tosi varovainen pitää tuolla nyt olla. On nimittäin älyttömän liukasta! Mie olen tämän päivän aikana kaatunut jo kolmesti. Onneksi ei mitään pahempaa ole sattunut. Mitä nyt viimeisessä pylläyksessä tärähti ranne ja olkapää, housutkin repesi:( Mutta luita ei ole poikki, onneksi:)

Ja heijastin! Se pitää jokaisen muistaa viimeistään nyt viritää vaatteisiinsa!



torstaina 5. marraskuuta 2009

Lasketaan lampaita...




Pitkästä aikaa jotain Tilda-päivitystä tännekin:)

Tänään oon yrittänyt ommella näitä lampaita. Tosin, ei siitä meinannu mitään tulla, kun yhtäaikaa piti ravata pyykkituvassa ja koiriakin piti ulkoiluttaa. No, nämä kaksi ainakin valmistui. Ja jatkaavat matkaansa joulumyyjäisiin Taitokortteliin.
Toinen on ommeltu fleecestä ja toinen froteesta. Lopputulos on aika erilainen, mutta molemmat kivoja. Ehkä tuo fleece on mukavampi käteen, ainakin pieneen käteen:)

Kurkkuun koskee ja kolottaa jotenkin epämääräisesti vähän sieltä sun täältä..toivottavasti ei oo sitä sikaa....


maanantaina 2. marraskuuta 2009

Piparin tuoksua ja pikeerin testailua




Eilen tuli mieleen, että pipareita olis taas paistettava. Tosin en jaksanut tehdä taikinaa ja tyydyin ostamaan valmiin kaupasta. Eihän ne maistu edes millekään, mutta tuleehan siitä sentään vähän piparin tuoksua taloon!

Ostin täältä tämän narsissi-pikkuleipämuotin ja ihastuin tähän kyllä ihan täysillä! On tosi napakka ja mukavan kokoinenkin, ei tule mitään isoja pipareita tai pikkuleipiä vaan sopivia suupalasia:)
Tuo bichon-pipari on tehty viime vuonna siskolta lahjaksi saadulla muotilla. Tosi kiva!

Tuosta pikeeristä olen lukenut monesta blogista (mm. Mansikkamäen blogissa on tosi hyvät ohjeet) ja eihän meikäläistä ole vaikea höynäyttää kokeilemaan mitään uutta! Tein sellaisen yhen munanvalkuaisen kokeilusatsin ja sitäkin tuli aivan mielettömästi! Yllätyin, miten nopeasti pikeeri kuivaa. Melkein sain koristella piparit samantien, kun pikeerin olin pursotellut. Mulla on sinistä nestemäistä väriä, millä sitten osan värjäsinkin. Ja siitä sainkin sitten idean tehdä isänpäiväkakkuun onnittelut. No, on vielä paljon matkaa kauniiseen jälkeen, mutta mie kyllä ihastuin pikeeriin ihan täysillä:)



lauantaina 31. lokakuuta 2009

HyWäÄ HaLLowEeNiA!!!



Mukavaa Halloweenia ja Pyhäinpäivää kaikille!



torstaina 22. lokakuuta 2009

LahjaPussukka Ystävälle






Pitkästä aikaa jos päivittäisin jotain ompelusta tänne. Mikä lie, kun ei saa oikein mitään taas aikaiseksi...

No, tänään viettää nimppareitaan hyvä ystäväni ja mulla ei ollut yhtään paperista lahjapussia jemmassa (ihme kyllä), joten kiireellä tekaisin tällaisen pussin.
Se, mitä pussi sisältää, jää salaisuudeksi:)


sunnuntaina 18. lokakuuta 2009

SLY 9

1.11. alkaa 9. Salainen Leivontaystävä rinki pyöriä ja ajattelinpa minäkin osallistua siihen:)
Ilmottautuminen alkoi tänään ja päättyy jo 23.10. eli pidähän kiirettä, että ehdit mukaan!



lauantaina 19. syyskuuta 2009

Kaulapannat koirille



Jos viimein päivittäisi tätäkin blogia:)

Eilen vietettiin meidän Juuso-koiran 1v synttäreitä ja mie ompelin molemmille koirille, siis Juusolle ja Milolle, uudet kaulapannat. Tulihan noita samalla tehtyä muutama ylimääräinenkin. Eli jos on tarvetta, niin voi ottaa yhteyttä minuun.
Noissa pannoissa on tuon pehmustetun osan pituus 31cm ja liikkumavaraa nauhalla 10cm, eli hyvin menee päähän.

Hyvää syksyä kaikille!